Meri on aina merkinnyt luvialaisille paljon. Suolaisten vetten kutsu on kiehtonut näiden rantojen asukkaita historiatietojen mukaan 1500 luvun puolivälistä alkaen. Osaaminen, uskallus ja vaurastumisen tahto ovat kuljettaneet näiltä rannoilta talonpoikaispurjehtijoita maailman merille.

Jotta maailmalle päästäisiin, tarvittiin merikelpoisia aluksia. Luvian laivanrakennuksen yksi varvi(rakennuspaikka), Laitakari, on ollut otollinen syvien rantojensa ansiosta . Täällä on valmistettu purjelaivoja niin Ruotsin kuninkaan sota-aluksiksi kuin naapurikaupunkien redareiden tarpeisiin. Myös Luvian omat talonpoikaispuulaakit rakennuttivat ylväät purjepaattinsa.

Merten taakse on kuljetettu maataloustuotteita, tervaa ja tärpättiä. Tuliaisina on tuotu ison maailman tarvekaluja ja kodin esineitä, kerrotaanpa joidenkin isäntien löytäneen vaimonsakin näiltä matkoilta. Salamatkustajana painolastin mukana Laitakarin luonto on saanut eksotiikkaa: kasveja joita tavataan harvinaisena vain paikoissa, joissa on harjoitettu satamatoimintaa.

Purjelaivakauden päätösajankohta oli ensimmäisen maailmansodan aikoihin, jolloin keisarillisen Venäjän armeija linnoittautui myös Laitakarin maaperään. Tykkipatteri oli valmiina torjumaan vihollisen maihinnousua.

Laitakari on aina ollut suurien tapahtumien, tunteita vuodattavien elämän kohokohtien näyttämö. Kevääseen heräävässä rannassa voi aistia entisaikojen kevään, vahvan tervantuoksun, kuulla kiireiset, kiivaat laivan valmistumisäänet. Laiva on valmis. ruori saa omistajansa hyväksyvän, vahvan otteen, on vesillelaskun aika... Soitto soi, ilo on kohta ylimmillään, rakentajien viimeiset puristukset saavat palkkansa. Huominen on kaukana, ehkä tulevaisuuden päässä, mene ja tiedä,.. nyt juhlitaan!

Entisajat näkyvät Laitakarissa luvialaisten kaihoisina katseina merelle, aavalle ulapalle, esi-isien perintönä verissä virtaa osana suolaista merivettä. Ja paatti on laskettuna rannassa. Rakkaudella sitä on puunattu yli rankemman talven. Rannassa saattaa ikuista vanhuuttaan elää maailman meriä seilannut mastopuu, se katselee nykyistä rantaa ihmetellen ja kaihoten, Messistä kuuluu tyynnyttävä, kiehtova sävel: